Avainsanat

,

Luin sunnuntaina Aamulehdestä todella surullisen, mutta toisaalta myös avartavan tarinan 17vuotiaasta Heidistä.

Heidillä on verisairaus, josta hänet voi parantaa vain sopiva kantasolusiirre. Kantasolusiirto parantaa lasten elinmahdollisuuksia silloin, kun ennuste muutoin olisi varsin huono. Kantasolut pystyvät tuottamaan kaikkia verisoluja.

Tästä pääset lukemaan Heidin tarinan.

Lehtijuttu oli avunhuuto, sillä sopivaa kantasolua Heidille ei vielä ole löytynyt koko maailman luovutuslistoilta. Ilman sopivaa kantasolua lopputulos on surullinen. Kantasolujen kerääminen toteutetaan joko leikkaussalissa nukutuksessa, tai vähän samaan tapaan kuin verenluovutus. Eli ei tarvitse sitä jännittää.

Perusvaatimus on, että olet perusterve 18-40vuotias.

Ajattelin että haluan kantaa korteni kekoon omalla osallistumisellani, sekä sillä että yritän kannustaa myös teitä muita ystäviäni ja tuntemattomia lähtemään mukaan tähän tehtävään, jonka palkkiona parhaassa tapauksessa on mahdollisuus pelastaa Heidin tai jonkun muun ihmisen elämä. Mikä voisi olla sitä suurempi kunnia tässä elämässä.

Pyrkiminen luovuttajalistalle on todella helppoa. Sylkinäyte ja muutamaan kysymykseen vastaaminen riittää aluksi.

Tästä pääset testaamaan soveltuvuutesi rekisteriin.

Ja täältä löydät lisäinfoa aiheesta sekä liittymään rekisteriin.

Etenkin nuoria miehiä tarvitaan. Jos osallistut lihattomaan lokakuuhun, movemberiin tai tipattomaan tammikuuhun niin kai sinä nyt tähänkin lähdet mukaan. Olisi hieno jos tämäkin menisi eteenpäin haasteena muille ihmisille.

Minä ilmottauduin jo.

Mainokset